Suvun alkuperä
Nimi Kuisma juontaa juurensa pyhimysnimestä Kosmas, josta Karjalassa käytettiin muotoa Kuisma ja Kuosma. Varhaisimmat todennetut tiedot Kuismista löytyvät vuodelta 1543 silloisen Kirvun Läylölästä. On mahdollista, että kaikki Kuismat polveutuvat täältä. Silloisilta Kuismien asuinsijoilta on siirtymistä pystytty jo tarkastikin seuraamaan. Ennen Toisen Maailmansodan aiheuttamia alueluovutuksia Kuismia asui pääasiassa Antrean, Kaukolan, Kirvun, Sakkolan ja Vuoksenrannan kunnissa. Sotien jälkeen Kuismat ovat asettuneet eri puolille Suomea, valtaosaltaan Uudenmaan ja Hämeen alueille.
Sukututkimus
Sukuseuran tärkeimpiä tehtäviä on sukututkimus. Vuosisatojen kuluessa Kuisman suku on levinnyt Karjalan Kannaksen ydinalueelta eri pitäjiin, ja näin on muodostunut sukuhaaroja, joiden yhteyttä ei nykyaikana tiedosteta.
Sukututkimuksen avulla saamme mielenkiintoista tietoa eri sukuhaarojen yhteisestä sekä kunkin omasta historiasta. Samalla jätämme uusille sukupolville henkisenä perintönä tietoa heidän esivanhemmistaan.
Heti sukuseuran perustamisesta vuonna 2000 alkaneen sukututkimuksen tuloksena tammikuussa 2009 ilmestyi karjalaisten sukukirjojen mukavan runsaaseen joukkoon Kuismien oma sukukirja, Kannaksen Kuismat, joka on paitsi sukukirja, myös merkittävä esitys Kannaksen väestöhistoriasta. Kirjan ja sen liitteenä CD-ROM-levylle sijoitetut sukutaulut jäljittävät Kuisman suvun jäseniä aina 1500-luvulle asti. Samalla ne kattavat merkittävän osan Kannaksen väestöstä.
Jo sukutaulujen ensimmäisessä CD-ROM -versiossa
nimiä oli noin 80.000. Vuoden 2010 lopulla ilmestyi sukutaulujen
päivitetty CD-ROM -versio Kannaksen
Kuismat 2 entistäkin laajempana sisältäen noin 120.000 henkilön
tiedot.
Kuisman sukuseura kiittää Teitä kaikkia, jotka olette jo lähettäneet omia sukututkimuksianne ja -tietojanne seuran käyttöön. Työ sukututkimuksen parissa kuitenkin jatkuu, ja sukututkijamme Erkki Virolainen ja Kari Kuisma ottavat kiitollisuudella vastaan edelleen kaikkea tutkimustamme edistävää materiaalia. Suppeatkin selvitykset suvustamme ovat tärkeitä.
Voit toimittaa tietojasi kätevästi sukututkijoillemme myös tästä
ladattavalla lomakkeella!
Sukututkimuksesta vastaavat:
Erkki Virolainen
erkki.virolainen@kuismansuku.fi, puh. 03-222 7750, gsm 0500 635
661
Kari Kuisma
kari.kuisma@kuismansuku.fi, puh. 09-586 3008, gsm 0400 458 381