Kotiseutumatkat 2002-2010

Sukuseuran perustamisen jälkeen ensimmäinen matka Kuismien vanhoille asuinsijoille Karjalankannakselle toteutettiin yhden päivän bussimatkana päivä ennen Lappeenrannan sukujuhlaa 10. elokuuta 2002. Matka suuntautui Kirvuun, Kaukolaan, Räisälään ja Sakkolaan. Osallistujia oli yhteensä 47. Matkasta ei ole käytettävissä kuvia.

Matka 2003
Seuraavana vuonna 2003 kokeiltiin hyvällä menestyksellä matkaa pelkästään maastokelpoisella autolla. Matkan ajankohta oli 16.-17. heinäkuuta. Osanottajia oli 8, ja matkakohteet sijaitsivat Kirvussa, Äyräpäässä ja Muolaassa.

image001
previous arrow
next arrow

Matka 2006
Kesäkuun toisena viikonvaihteena 9.-11.6.2006 kotiseutumatkasta muodostui varsinainen ”kannaksenkierros”, sillä kohteet olivat Antreassa, Kirvussa, Kaukolassa, Käkisalmessa, Räisälässä Vuoksenrannalla, Sakkolassa, Muolaassa ja Viipurissa. Osanottajia oli yhteensä 21, ja heillä oli käytössä bussi ja kaksi maastokelpoista 4-vetoautoa.

ksm2006_12
previous arrow
next arrow

Matkat 2007-2008
Vuosina 2007-2008 matkat olivat ns. Kuisma-talojen kartoitusmatkoja. Molempina vuosina matkassa oltiin neljän hengen porukalla yhdellä maastoautolla. Vuoden 2007 matka oli 15.-16. kesäkuuta, ja se suuntautui Antreaan, Kirvuun, Räisälään ja Vuoksenrannalle. Seuraavana vuonna 2008 matka suuntautui Muolaaseen, Sakkolaan, Vuoksenrannalle ja Räisälään. Matkan ajankohta oli 6.-7. heinäkuuta. Matkoista ei ole käytettävissä kuvia.

Matka 2009
Vuoden 2009 kotiseutumatkalla käytiin Muolaassa, Sakkolassa, Räisälässä ja Vuoksenrannalla. Kolmepäiväinen matka tehtiin 3.-5.7. bussilla ja kahdella maastokelpoisella 4-vetoautolla, osallistujia oli 21.

kannas2009_04
previous arrow
next arrow

Matka 2010
Myös vuoden 2010 kotiseutumatka oli perusmuodoltaan kolmepäiväinen, mutta matkalle lähteneistä 29 tyytyi Kirvulle ulottuneeseen päivämatkaan bussilla 28. toukokuuta. Toinen bussi ja kaksi maastoautoa 22 matkalaisen kanssa kierteli Kuismien vanhoja asuinpaikkoja 30.5. saakka. Kirvun lisäksi kohteet sijaitsivat Antreassa, Ilmeellä, Räisälässä, Kaukolassa, Käkisalmessa, Sakkolassa ja Muolaassa.

tiet
previous arrow
next arrow